Esittely

Olen ollut jo lapsesta asti erittäin kiinnostunut koirista. Jälkeenpäin olen kuullut, että vanhempani olivat kysyneet minulta lapsena, että haluaisinko siskon tai veljen, niin vastaukseni oli ollut, että mieluummin haluaisin koiran. 12-vuotiaana sain monen vuoden kinuamisen jälkeen ruskean labradorinnoutajanartun Rosin.0709 Tästä alkoi koiraharrastukseni.

Vuosien varrella olen kilpaillut tokossa, pk-jäljellä ja käynyt näyttelyissä. Olen harrastanut pk-hakua, kokeillut suojelua, viestiä ja agilityä. Olen myös toiminut näyttelytoimikunnissa ja olen ollut mukana järjestämässä monia näyttelyitä ja toko-kilpailuja. Näyttelyissä olen toiminut kehätoimitsijana ja kasvattajakurssin suoritin vuonna 2007. Harrastukseni pääpaino on nykyään näyttelyissä. Kierrän vuodessa useassa näyttelyssä.

Perheeseemme kuuluu lisäkseni mieheni Kari sekä kaksi lastamme Riikka ja Antti. Kotimme sijaitsee Nokialla rauhallisella alueella virran ja metsän siimeksessä 15 minuutin ajomatkan päässä Tampereelta. Koiramme kasvavat normaalissa nelihenkisessä perheessä, jossa ne tottuvat lapsiin ja välillä kovaankin menoon.

Tavoitteenani on kasvattaa terveitä ja rodunomaisia koiria, joista olisi iloa omistajilleen monen vuoden ajaksi. Jalostukseen käyttämäni koirat ovat aina terveystarkastettuja ja näyttelyissä palkittuja.

Taina Humaloja